Mimmi
Minä sain lemmikkieläimen! Mimmi on 70 vuotta vanha. Alunperin Paula-tädin kummivanhemmat ostivat sen vuonna 1966. Se oli tullut Jugoslaviasta. Mutta ei se itse sieltä kävellyt, vaan joku toi sen. Ensin sillä oli kaveri mutta sitten Elmeri kuoli pian. Mimmiäkin luultiin pojaksi, mutta sitten se muni ja huomattiin, että se onkin tyttö. Syksyllä 1978 Mimmi tuli Mummulle ja Vaarille, kun heidän lapsensa (eli siis myös minun Isäni) olivat lapsia. Mimmi on Vaariakin vanhempi!
Kesäisin sitä pidetään Mummun ja Vaarin huvilalla. Joskus se on karannut, mutta onneksi se on aina löydetty. Mimmi on myös kova mimmi kaivautumaan hiekkamaahan. Ennen sen takakilvessä oli reikä, mihin sidottiin naru ja toiseen päähän tiiliskivi, niin se ei karannut, mutta se reikä kului puhki ennenkuin minä synnyin. Viime vuosina Mimmi on viettänyt kesät huvilan pihalla aitauksessa. Talvisin Mimmi on sisällä. Se syö päivittäin salaatinlehtiä ja tomaattia. Sen salaattiin pistetään pikkulusikalla pikkunokare vitamiinijauhoa purkista. Minä keräsin metsästä puolukoita ja ketunleipää jos se söisi niitäkin. Syömisen jälkeen se pissaa ja se täytyy pyyhkiä pois märällä rievulla. Pari kertaa viikossa se kakkantaa.
Kerran viikossa Mimmi kylvetetään vadissa. Se ei kamalan paljon tykkää suihkusta, mutta kun saunomme, se jälkeenpäin kävelee kuuman kiukaan luo nukkumaan. Talvella Mimmi voi viettää monta päivää nukkuen, mutta joulukuusen tuominen kuulemma piristää sitä. Sen hajuaisti on tarkka: se kyllä haistaa kun lähistöllä on tuoretta salaattia tai hikisiä sukkia. Se tykkää niistä kummistakin. Mutta aika kuuro se on, eikä välitä vaikka minä huutaisin.
Apukeittiöön, jossa Mimmi ruokailee, ostettiin ultraviolettilamppu, jossa on sininen valo. Se on tärkeä sen takia että vitamiinit imeytyisivät.
Mimmi on kreikankilpikonna (Testudo hermanni).
Onni on oma tila
Pääsin viimein takaisin omaan huoneeseeni asumaan. Alkukesästä lähtien, nimittäin, siellä tehtiin remonttia ja nukuin olohuoneessa. Omassa huoneessani oli avotakka joka purettiin pois, kun meille viime talvena rakennettiin uuni.Ukki oli kesällä purkamassa sitä takkaa, kun se oli rakennettu tiilistä ja Ukki oli muurari ennenkuin hän ryhtyi ukiksi. Sitten sieltä siivottiin roskat pois, katto ja seinät maalattiin, paitsi yksi seinä, joka tapetoitiin, ja lopuksi paikattiin parketti.Isä ei suostu maalaamaan mitään yhdellä värillä, ja niinpä han maalasi seinään kukkaniityn. Siinä on yhteensä viisi eri seinää, joissa on erivärisiä kukkia ja lentäviä hyönteisiä. Ensin on kansalliskukka kielo ja kansallishyönteinen seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata).
Sitten on valkoinen ketunleipä ja lanttuperhonen. 
"Sinisellä seinällä" on kylmänkukka ja okatytönkorento (Enallagma cyathigerum). 
"Keltaisella seinällä" on niittyleinikki (Ranunculus acris) ja paistekärpänen (Helophilus pendulus). 
Väriasteikon oikeassa reunassa "punaisella seinällä" on puna-ailakki ja sorokimalainen (Bombus soroeensis).
Huoneeseeni ostettiin myös kirjoituspöytä Kierrätyskeskuksesta. Siinä on semmoinen pöytä, minkä kannen voi nostaa ylös, jossa on peili. Kannen alla voi säilyttää aarteita.Siellä Kierrätyskeskuksessa oli myös trampoliini. Minä olen kovasti halunnut semmoista kun kerran melkein kaikilla kavereillakin on. Huomasin sen trampoliinin heti sisälle tullessamme ja jäin vahtimaan, ettei kukaan vie sitä. Kun Isä oli sitten maksamassa sitä (hinta oli kympin), hänellä oli liian iso seteli että kassasetä olisi voinut antaa takaisin. Se setä kysyi, että "Olisiko pikkurahaa?" Isä sanoi että "On, mutta liian vähän". Kassa sanoi sitten että "No, anna ne". Trampoliini maksoi kolme euroa ja 60 senttiä, ja Isä väitti että olipas halpa, vaikka kyllä minusta 60 on paljon enemmän kuin kymmenen... Kierrätyskeskuksissa ja kirpputoreilla on paljon onnettomia tavaroita, jotka niiden omistajat ovat hyljänneet. Kun ostaa sieltä, vähentää tuhlaamista ja saa tavarat kamalan paljon halvemmalla.
Koska sisustusohjelmat ovat nykyään suosittuja, esittelenpä nyt sitten koko huoneen: Myös aiemmin ostettu kirjahyllyni 
on hankittu samalta jälleenmyyjältä. Eri suuntiin nojaavat kirjat eri hyllyillä luovat huoneeseen menevän nuorekasta luonnetta. Huomatkaa omatekemä maalaus kaapin päällä: isona minusta voi tulla yhtä hyvä maalari kuin Picasso.Sänkykin on ostettu Kierrätyskeskuksesta. Myös sen on Isä maalannut huoneen ilmeeseen sopivasti: päätyihin on maalattu orava (Sciurus vulgaris, sen takia kun päivisin olen hoidossa kavereitten kanssa Oravanpesässä) ja punatulkku (kun niitä on talvisin lintulaudalla), 
sekä kettu (Vulpes vulpes: halusin koirakuvan mutta Isä osaa maalata vain villieläimiä... niin hän ainakin väitti) ja mustarastas (ensimmäinen oppimani lintu). 
Sängyn reunoissa on nimikkomarjaani kirsikkaa.Sänky silti tosin maalattiin paljon ennen kuin huoneeni alkoi saada ilmettä. Oikeastaan huoneen ilme muodostunut vuosien luonnollisen kehityksen seurauksena. Katossa on harsokorentoja (Chrysopa).
Limasieniä
Viime viikolla löysimme limasieniapajan. 
He näyttivät ihan hyönteisenmunilta. Ne eivät ole oikeita sieniä: nuorina ne ovat liikkuvia limakkoja, jotka liukuvat eteenpäin ravintoa etsien, 
niinkuin Colin. Samoin kuin Colin, nekin syövät sieniä. Ne eivät silti syö sienien lakkeja ja jalkoja, niinkuin Colin, vaan sienten itiöitä, sekä bakteereita. Ne itiöt ovat niinkuin sienten siemeniä, mutta niin pieniä, ettei niitä erota, minkä takia ne ovat myös niin kevyitä, ja niitä on kamalan paljon, että ne leviävät kaikkialle. Sen takia monet sienilajit ovat levinneet moniin eri maihin.
Limasienet itsekin leviävät itiöistä. Nuorina ne näyttävät voilta tai etananlimalta, 
mutta sitten kun ne kasvavat, ne kiipeävät kasvien päälle niinkuin Badhamia,
Ceratiomyxa 
ja Mucilago,
tai kannolle, niinkuin tämä Physarum. 
Monet kasvattavat ikäänkuin pieniä nuppineuloja kuten nämä Cribrariat,
Didymium, 
ja Hemitricha,
jonka jälkeen ne kuivuvat. Silloin niitten värikin muuttuu yhden päivän aikana monta kertaa. Tämä Trichia 
oli edellispäivänä yhtä keltaista kuin tuo viime viikolla löytämämme. Yleisimmät limasienet ovat keltaiset tai valkoiset paranvoit (Fuligo, kuvassa on kuoren alta esiin rapsutettu mustia itiöitä) 
ja värikkään herneen näköiset sudenmaidot (Lycogala).
Paranvoi liikkuu sammalikossa ja kiipeää kannolle, ja sudenmaitoa tursuaa ulos maahan kaatuneista lepistä. Nyt näitä limasieniä ei kumminkaan ole näkynyt kuivuuden takia. Kumpaakin yleistä limasientä esiintyy Maapallon toisella puolella Uudessa Seelannissa.
Pari vuotta sitten näimme Sienimetsässä hassuja Stemonitiksia: ne olivat ryömineet lahokannon päälle sen sisältä muurahaisten käytäviä pitkin ja muodostivat mustia itiötupsuja muurahaisten "kynnysmatoiksi".
Tässä lähisukuinen Stemonitopsis:
Useimmat limasienet ovat niin pieniä, että niitä ei helposti huomaa. Varjoisissa ketunleipätyypin metsissä niitä löytää lahopuilta, kun menee ihan lähelle katsomaan.
Sieniä
Nyt on ollut niin kuiva vuosi, että sieniä ei ole riittänyt kerättäväksi asti. Onneksi meillä on silti vielä viimevuotisia sieniä kuivattuina niin kamalan paljon, että vielä ensi vuonnakin syömme sienipitsaa, sienilihapullia ja sienihernekeittoa. Yhdellä sieniretkellä, kun olin vasta vauva, mina väsyin kävelemiseen ja kinusin Isän olkapäille. Sitten minä nukahdin sinne, ja Isä pisti minut sammalmättäälle nukkumaan. Sitten minä heräsin, rupesin huutamaan ja vanhemmat tulivat hakemaan minut: he olivat sillä välin löytäneet lampaankääpäapajan.
Lampaankääpä (Albatrellus ovinus) on valkoinen sieni, mutta toisin kuin muut käävät, jotka ovat kovia ja kasvavat puissa, se kasvaa maassa ja on pehmeä. Sitä voi syödä raakana, ja niin minä söin sitten niita lampaankääpiä. Sitten palasimme kotiin, ja minä löysin pihaltakin valkoisia sieniä, ja meinasin syödä niitä, mutta vanhemmat kielsivät, kun ne eivät olleetkaan lampaankääpiä. He opettivat, että vain semmoisia sieniä saa syödä, mistä etukäteen tietää, että ne ovat syötäviä. Onneksi pihasta silti löytyi ketunleipiä.Kuivuudestakin huolimatta metsästä löytää hassuja sieniä. Yhden vanhan muurahaiskeon päältä löytyy joka vuosi uurremaatähtiä (Geastrum pectinatum). 
Tänä vuonna niitä oli seitsemän. Rakkosienellä (Nidularia farcta) 
on ihan kuin jyviä sisällä, vaikkeivät sienet tee siemeniä, vaan itiöitä. Uusimpia sieniä, jotka olen oppinut, ovat maksamaljakas (Peziza badia) 
ja keltahytykkä (Tremella mesenterica).
Maljakkaita kasvaa hiekkateitten varsilla ja hytykkää leppäpinoissa.Tavallisilla sienillä 
itiöt lähtevät heltoista (kuvassa haperonapero) ja tateilla
(kuvassa siamilaiset eli yhteenkasvaneet tattikaksoset) sekä käävillä pilleistä. Ne itiöt ovat niin pieniä, ettei niitä näe, paitsi känsätuhkeloilla (Lycoperdon perlatum). Tuhkelo on aluksi valkoinen, 
ja silloin sitä voi syödä, mutta kun se ruskistuu ja kuivuu, siitä tulee "savusieni", jonka päällä voi hyppiä. Se savu on niitä itiöitä, joista kasvaa uusia känsätuhkeloita.
Colin
Kaksi vuotta sitten pihastamme löytyi etana, joka oli pitempi kuin minun käteni. Se oli ukkoetana (Limax cinereoniger), 
ja kun Isä jutteli siitä ulkomaalaisten luontoharrastajien kanssa kansainvälisellä lintupalstalla, niin he äänestivät sille nimeksi Colin. Se sanotaan "Kolin", mutta kirjoitetaan c:llä, kun melkein kaikki ulkomaalaiset eivät osaa käyttää koota. Vuotta myöhemmin tapasimme Colinin samassa kohdassa Liiterin nurkalla, ja nyt kun tyhjensimme vanhaa kompostia, niin Colin löytyi sieltä.
