Somalia

Olen Soma, kymmenvuotias luontoharrastaja. Asun Äitin ja Isän kanssa Sienimetsässä Kuikkajärven rannalla. Koska en itse osaa vielä kaikkia tietokonejuttuja, niin Isä toimii minun sihteerinäni. (Sihteeri on kylläkin afrikkalainen lintu).

2008-02-16

Muutto-orava

Kevätmuutto on alkanut! Lintulaudallamme oli kaksi oravaa, kun siellä yleensä on yksi. Ensimmäinen muuttolintu, mustarastas, ilmestyi pihaamme jo kuukausi sitten.
Olin eväsretkellä lähimetsässä. Eväänä oli porkkanaa, tappileipää ja lauantaikarkkeja. (Tappileipä on semmoista leipää, mitä Teletapit syövät). Metsästä löytyi kuusenoksa ja -käpy, puolukanvarpu ja tyhjä pullo. Pesin sen ja laitoin sisään pullopostin. Kuvassa on mukana myös onnenkolikko.

Opettelin puristamaan appelsiinimehua. Oikeastaan yritin tehdä semmoista ainetta kun pistetään pipareitten päälle. Lisäsin puristettuun appelsiinimehuun maitoa ja Ontermanni-juustoa, mutta jokin osa kuorrutteesta jäi puuttumaan, eikä se oikein onnistunut. Niinpä tein sitten pelkkää appelsiinimehua, johon lisäsin vettä, kun yhdestä appelsiinista tulee aina niin vähän mehua.

Katsoin televisiosta juuri Lottoarvonnan ja Urheiluruudun. Lotto on suosikkiohjelmiani, koska siinä opetetaan numeroita. Urheiluruudussa näytettiin ampumahiihtoa. Minä ihmettelin että ammutaanko siinä ihmisiä vai eläimiä.

2008-02-03

Erikoissoittimia

Viime viikonloppuna minä soitin. Aksun Vaari oli saanut joululahjaksi ditseriduun, ja Isä lainasi sitä. Se on Australian alkuasukkaitten puutorvi, joka pärisee hauskasti.

Sitten näin tietokoneelta tällaisen videon, missä soitettiin porkkanoilla ja muilla vihanneksilla. Minäkin menin heti keittiöön ja yritin tehdä porkkanasta huilua, mutta en osannut. Niinpä tein porkkanoista rumpukapulat.

Isällä on joutsenen siipiluista tehdyt rumpukapulat.

Kun Ukki kävi meillä, hän opetti viritteiden veistämistä uunia varten. Veistimme muutamia erilaisiakin viritteitä. Tämän nimi on töyhtöhyyppä. Äidin mielestä on hyvä kun lapsilla on viritteitä.

Kun sain joululahjaksi sitä tarrapiirustuspaperia, niin olin jo kuluttanut ne kaikki ja kiinnittänyt piirroksiani ikkunoihin. Ulkoapäin se näyttää nyt tältä:
Lumi tuli jo viidennen kerran tänä talvena, ja tein taas lumiukon. Illalla se oli sulanut.