Virtunäyttely

Galleria Somaliassa järjestetään nyt virtuaalinen taidenäyttely. Virtuaalinen tarkoittaa sitä, että näyttely on vain täällä tietoverkossa (se verkko pyydystää taiteen ruutanoita). Muuten taideteokset ovat pöytälaatikossa. Minä olen pöytälaatikkomaalari. (Isä on seinämaalari, niinkuin viime lokakuussa huomasitte).

Ihminen lumisateessa.Lumiukko.Minä katselen ikkunassa.Tuhma ihminen.Haamusormet.Vesisade.Teletappimyrsky.Sössömössö.Vesisihku.Pitkää ruohoa.Semmoinen kun on rappusten luona.Aurinko & Tansanian puukukkia.
Siili.Nimikirjoitus kaunolla.

Maalaisleikkejä

Kun olin yksi vuotta, olin vanhempien mukana saaressa jossa oli paljon pikkukiviä, jotka olivat litteitä kuin ruutanat. Löysin sieltä yhden kännykän näköisen ja leikin sillä pitkän aikaa kännykänsoittoa.
Isä kertoi, että kerran kun hän irrotti veneen köyttä laiturista, jokin esine tipahti taskusta mereen. Laiturilla ollut sukeltaja huusi, että Isältä tippui kännykkä. Isä tarkisti, että se kuitenkin oli taskussa, eikä keksinyt että mikä ihme oli tippunut. Niinpä hän vastasi että mitään tärkeää ei puuttunut ja että jos se sukeltaja haluaa niin hän voi käydä pohjassa tarkistamassa. Vasta kotona Isä huomasi, mikä oli kadonnut: hieno pikkukivi, jonka hän edellisenä päivänä oli poiminut rannalta! Jos se sukeltaja nyt lukee tätä, niin ei tarvitse enää mennä etsimään.

Kun viime kesänä olimme Majasaaressa niin Aksulla oli leluna hänen vaarinsa vanha kännykkä ja se tippui kerran mereen ja se vaari joutui sukeltamaan sen ylös sieltä. Kännykät maksavat uutena kamalan paljon, mutta parin vuoden vanhoina ne ovat jo ihan halpoja.

Loppukesällä otin yhdeltä kävelyretkeltä mukaan kangaskortteen (Equisetum hyemale). Kotona irrotin sen palaset toisistaan ja huomasin että ne voi liittää takaisin niinkuin Geomagit! Geomagit ovat semmoisia lelukaupoissa myytäviä magneettitikkuja.

Jouluna serkkujen kanssa keksin leikin nimeltä "kuka pelkää mustaa makkaraa", kun toisia ihmisiä on tyhmää sanoa mustiksi. Mustihan on koiran nimi.

Viime viikolla keksin kaksi uutta leikkiä: ravunsakset ja lykkimissauvat. Ravunsaksilla otetaan kiinni toisia ja lykkimissauvat keksin kun ei ollut tarpeeksi lunta hiihtämistä varten (samasta syystä kuulemma viisitoista vuotta sitten keksittiin sauvakävely, kun sukset jäivät tarpeettomiksi kasvihuonekauden alettua). Keksin lykkimissauvoista toisenkin, kokeilu- eli betaversion.
Tiistaina televisiosta tuli semmoinen aikuistenkasvatusohjelma kuin Supernani. Se Supernani oli niin kiltti, että haluaisin että hän tulee meille.

Näin keskiviikkona kamalan pitkän unen jossa en ollut kotona. Se oli niin pitkä, etten jaksanut katsoa sitä loppuun asti.

Muistatteko kun toukokuussa menetin kaksi hammasta korkokenkäonnettomuudessa? Ensin luulin, että hammaslääkäri laittaa uudet tilalle, muttei niitä sitten laitettukaan. Viime viikolla siihen koloon alkoi kasvaa uusi hammas! Se on rautahammas (muut hampaat ovat maitohampaita). Se ei silti ole rautaa vaan luuta. Oikea rautainen hammashan olisi harmaa ja ruman näköinen.

Sukupolvenvuorottelua

Vaari on kertonut että silloin kun hän oli lapsi, ei ollut muita leikkikaluja kuin käpylehmiä, ja joululahjaksi saatiin omena. Mummu ei ole semmoisia jutellut, varmaan sen takia kun hän kasvoi kaupungissa. Vaari syntyi maalla ja hänen haaveensa oli päästä kaupunkiin asumaan. Nyt Vaari ja Mummu asuvatkin kaupungissa kerrostalossa jossa on hissi. Se Vaarin syntymäkunta silti muutettiin kaupungiksi myöhemmin, niin ettei hänen olisikaan tarvinnut muuttaa pois sieltä.

Minun Isäni taas asui pienenä kaupungissa ja hän halusi maalle, jonne sitten muutimme kun minä olin puoli vuotta. Mutta nyt tyhmät aikuiset kaupungissa haluavatkin liittää Sienimetsän osaksi kaupunkia. Se on ihan ruutanaa sillä kaupungissa ei kasva ketunleipää!

Minä en ole koskaan nähnyt käpylehmää. Ehkä semmoinen löytyy jostakin lelumuseosta. Minulla on leikkikaluina kumiötököitä. Ne ovat kivoja kun niiden avulla oppii tuntemaan oikeita eläimiä.

Kuikkajärveen ilmestyi eilen tällaisia jälkiä:Järveen oli muutaman pakkasyön aikana muodostunut kantava peilijää ja olimme luistelemassa siellä. Kävimme pari viikkoa sitten Pääkaupungissa ja siellä oli luistelukenttä vaikkei ollut yhtään lunta.

Uuttavuotta

Silloin kun olin pieni niin talvisin oli pakkasta ja voi syödä lunta. Nykyisin sataa vettä (asumme sademetsässä) ja on hämärää. Ensimmäistä kertaa koko elinaikanani joulukuu oli Sienimetsässä lämpimämpi (+2,5 astetta eli °) kuin marraskuu (1,8°). Enpä ole ennen saanut maistaa vuoden ensimmäisiä ketunleipiä (Oxalis acetosella) uudenvuodenpäivänä. Seuraavana päivänä teimme kävelyretken Ruutanalammelle, jonka rannassa ahmin karpaloita (Vaccinium oxycoccos). Metsässä oli sieniäkin, mutta ne olivat syömättömiä eli laji ei ollut ruokasieni vaan jokin tuntematon sieni. Sitten Isä luuli löytäneensä sieltä röllinjälkiä, mutta minä sanoin, että ne olivat hirven (Alces alces) jälkiä.
Loppiaisena otettiin joulukuusesta koristeet pois ja se vietiin pihalle. Siitä varisi kamalan paljon neulasia, mutta minä imuroin ne pois. Pienenä aina pelkäsin pölynimuria, mutta nyt olen jo niin iso etten enää yhtään pelkää imuria, kuin ihan vähän vaan. Kuusen oksat karsittiin lehtikompostiimme ja runko pilkottiin polttopuiksi. Se oli luomu-kierrätyskuusi.

Kaupungissa järjestettiin lapsille perinneloppiainen. Puistoon oli laitettu perinneleikkipaikka, jonne oli tuotu iso lumikasa. Ennenvanhaan lapset leikkivät lumileikkejä, ja minäkin muistan kuinka pikkulapsena viime vuonna teimme lumiukkoja ja -linnoja. Kaiholla muistelen noita vanhoja hyviä aikoja. Oravanpesän hoitajat kirjoittivat semmoisen vetoomuksen, että pitäisi saada lunta.