Vuoden lintu- & musiikkikatsaus

Vuoden vaihtuessa on tapana luoda katsaus kuluneen vuoden merkkitapahtumiin. Lintupinnoja eli -lajeja ei enää minun iässäni tule vuosittain kovin montaa, ellei sitten reissaile ulkomailla. Maaliskuussa sain Etelä-Afrikasta kamalan paljon uusia lajeja ja toukokuun lopussa menikin puhki 300 maailmanpinnan raja. Nyt olen nähnyt tai kuullut 303 lajia, viimeisimpänä lapinpöllö. Suomessa havaittuja lajeja niistä on 178. Tänään muuten näin taas varpuspöllön. Tästä on hyvä jatkaa, ja minulla onkin jo suuria suunnitelmia ensi vuodelle pinnalistani suhteen.

Minun mielestäni tämän vuoden paras levy oli viime vuonna julkaistu Ellan & Aleksin Kolme muskettisopulia. Tämänvuotisista levyistä Lordi oli hyvä, mutta sekin toimi vain kuvan kanssa, kun ne ovat niin hassun näköisiä. En nyt kuitenkaan pistä tähän kuvaa, kun monet aikuiset pelkäävät niitä.

Kuuntelen paljon myös vanhempaa musiikkia, ja Mikko Perkoilan Hyönteiselämää-levyä kuuntelin monta kertaa. Se on vuodelta 1999. Mikko Perkoilalta & Kenneliltä tuli tänä vuonna uusi levy (Taas ne haukkuu), mutta viime vuosi oli kyllä musiikkialalla parempi, kun ilmestyi monta hyvää levyä: Kolmen muskettisopulin lisäksi Tohtori Orffin & Herra Dalcrozen Sumffaa ja kokoelmalevy Miu mau - ihahaa. Siinä on kaikki parhaat laulut.

Vuoden hienoin konsertti oli oikeastaan kesäteatterinäytelmä, Hangon silmä. Se on sen takia kun en ollut ennen ollut oikeassa aikuisten teatterissa, ja sitten siinä oli mukana yksi pikkutyttökin näyttelemässä. Hän näytteli lasta ja oli minun mielestäni näyttelijöistä paras, oikea lahjakkuus. Siitä näyttelystä julkaistin laaserilevykin. Se olikin vuoden paras tämänvuotinen levy.
Tykkään itsekin laulaa aina silloin kun kukaan ei ole kuuntelemassa, paitsi silloin kun olemme Oravanpesässä tai Muskarissa harjoitelleet jonkin uuden laulun jonka haluan esittää. Monta laulua olen laulanut tietokoneellekin.

Lainsin kirjastosta maailmanmusiikkia, levyn nimeltä African music for children. Afrikkalainen musiikki on iloista ja hyvää piristystä kaamoksen pimeyteen.

Talvipäivänseisaus

Jouluksi satoi vähän lunta, joka hävisi kovaa vauhtia, kun minä söin sitä. Näreet ovat näin.

Vietimme joulua serkkujen kanssa Ukkilassa. En pelännyt Joulupukkia yhtään tietenkään. Me lapset lauloimme yhdessä Joulupukille Joulupuu on rakennettu ja sitten minä lauloin yksin eli soolona Pikkuinen tonttu hyppeli näin. Sain ison kasan lahjoja, niinkuin uimalasit, tohvelit ja lyhdyn, mutta hienoin kaikista oli vauvanukke, joka osaa itkeä ja nauraa.

Joulupäivänä kävimme katsomassa Ukin tekemiä toteemipaaluja. Niissä on kuvattu kylän elämää: ihmisiä, metsäneläimiä, vesieläimiä, kukkia ja itse kylää.

Kävimme myös Rupurannalla. Maa ja meri olivat sulina ja rantapihlajien sekä katajien (Juniperus communis) marjoilla mässäili kamalan paljon räkättirastaita (Turdus pilaris) ja tilhiä (Bombycilla garrulus). Tilhi on vähän niinkuin närhi. Yksi kyhmyjoutsenperhekin siellä vielä oli. Rantametsästä löysimme kasan vaaleita sulkia, kun jokin petoeläin oli syönyt yhden lokin.
Päivät ovat nyt tosilyhyitä, kun meri on sulana ja taivas pilvessä. Tässä keskipäivän Aurinko tänään.

Joulunodotusta

Kohta on vuoden pimein aika. Silloin Joulupukki (Santa Claus) tuo lahjoja, jos on ollut kiltti. Olen luullut että lahjoja saa silloin kamalan paljon, jos on itse ollut kiltti, mutta ilmeisesti se kiltteysjuttu onkin niin, että jos vanhemmat ovat kilttejä niin saan paljon lahjoja.

Tämän joulun suosikkilahjoja ovat Vompatti-tuoteperheen tuotteet, kuten Vompattipiparit, Vompatti-pehmolelut, Vompatti-kaulakorut ja itsetehdyt (mahdollisimman suuret) pahvivompatit. Itseasiassa melkein kaikki Vompatti-tuotteet ovat tee-se-itse -lahjoja. Olemme myös saaneet vompattimuotin, jolla voi tehdä lumivompatteja, kun vaan olisi lunta.

Olen kiinnittänyt teipillä seinään sänkyni viereen monta paperia että voin kirjoittaa kaikki lahjatoiveeni niille. Toivon Joulupukilta:
-vauvanukkea,
-paljon lunta,
-Lordia ja
-Elisa lahjakaista.
En tiedä mikä se Elisa lahjakainen on, mutta televisiossa puhutaan siitä niin paljon, että minäkin haluan sellaisen. Se nimittäin on sillä lailla, että kun esimerkiksi kaupassa sanon kaikkien lelujen kohdalla, että "Minä haluan tuollaisen", niin aina joskus vanhemmat sitten heltyvät. Mutta eivät he koskaan ostaisi mitään, ellei heitä koko ajan muistuttaisi. Mutta sitten kun he kysyvät, että "Tiedätkö sinä edes mikä se on?", enkä minä yhtään tiedä, niin peli on menetetty, eikä sitä lelua osteta. Niin minä sitten jouduin tekemään itse sen Elisa lahjakaisenkin:Mitähän siellä on? Täytyy nyt vain nodottaa sitä joulua, että päästään avaamaan!

Itsenäisyyden muistopäivä

Joulukalenterin kuudentena päivänä juhlittiin itsenäisyyden muistopäivää. Silloin kun vanhemmat olivat pieniä, Suomella oli oma raha, tavarat olivat kamalan paljon halvempia ja kauppoja oli kaikkialla. Televisiomainoksissa puhuttiin suomea ja aikuiset kävivät töissä. Sienimetsään kulki päivittäin monta kertaa linja-auto ja mummulaan junia. Kesällä paistoi Aurinko ja talvella oli lunta. Sitten Suomi liitettiin Euroopan Yhteisöön ja tulivat tietokoneet ja kaikki.

Äiti piti puheen kirkonkylällä ja olimme pukeutuneet hienoiksi, ja sen takia otin mukaan hajuvesipullonkin, joka oli tyhjä. Matkalla kirkonkylään näimme heti Kuikkajärven toisella puolella ison harmaan lapinpöllön (Strix nebulosa) peltoaukealla. Se oli komean näköinen ja minulle uusi lintulaji. Se kyttäsi pellolla jyrsijöitä, ja siellä näkyikin paljon jälkiä pelto- ja vesimyyristä (Microtus agrestis & Arvicola terrestris). Sienimetsässä on jo kolme vuotta ollut paljon myyriä. Joskus niitä näkee vilistämässä tien yli, mutta niitten tekemiä heinä- ja multamakkaroita näkee heinäpelloilla. Pellon vieressä olevan talon naapurit ovat lisäksi valittaneet, että siellä on rottiakin (Rattus norvegicus). Yksi rotta oli kesällä meidänkin pihassa ja Isä ajoi sitä takaa talikon kanssa, muttei onneksi vahingoittanut sitä.

Seuraavana päivänä oli Kirkonkylässä ihan keskellä tienristeyksessä pikkuinen varpuspöllö (Glaucidium passerinum). Se ei välittänyt yhtään ihmisista, vaan viherpeipoista.

Muumilaakson marraskuu

Äiti tai Isä lukee minulle ennen nukahtamista iltasadun. Kun olimme saaneet päätökseen Pukke Punamuurahaisen, joka oli mielestäni aika tylsä, alettiin Muumilaakson marraskuuta. Äiti oli saanut sen pienenä koululaisena, eikä hän ollut ennen lukenut sitä, kun se kuulemma oli niin kummallinen kirja. Muutkin aikuiset ovat samaa mieltä, mutta minä tykkään siitä.

Muumilaakson jälkeen halusin kuulla Pikku prinssiä. Kaikki kunnolliset kirjat ovat ohuita ja niissä kuuluu olla kuvia. Puken on kirjoittanut Marjatta Kurenniemi ja Muumilaakson Tove Jansson. Pikku prinssin kirjoittajalla on kummallinen nimi, Antoine De Saint-Exupery. Minä en kyllä keksisi lapselleni yhtä omituista sukunimeä, vaikka olen viime kuukausina oppinut kamalan paljon kirjaimia, mutta tuossa nimessä on joitakin ihan outoja.
Nalle Puh on silti suosikkini. Olemme lukeneet sitä jo toiseen kertaan. Sen on kirjoittanut Alan Milne, ja se kirjan Risto Reipas oli oikeasti hänen poikansa, jonka nimi oli Christopher. Hänellä oli pienenä Puh-niminen nalle. Sen nimi oli englanniksi Winnie The Pooh, ja se oli saanut nimensä Lontoon eläintarhassa olleelta Winnie-nimiseltä orvolta karhunpennulta. Harry Colebourn -niminen sotapäällikö oli ostanut sen lemmikiksi Kanadassa. Päällikkö antoi sille nimen Winnie kotikaupunkinsa Winnipegin mukaan. Mutta sitten kun hän tuli Eurooppaan sotimaan, hänen täytyi jättää Winnie eläintarhaan hoitoon. Lapset tykkäsivät karhunpennusta.

Alkuperäinen Christopher Milnen Kengu, Puh, Ihaa, Nasu & Tikru on nyt museossa Yhdysvalloissa. Alla on Wikipedian kuva niistä.