Suppalampi melkein katosi

Sienimetsän halki kulkee korkea harju, jossa on paljon suppakuoppia. Joissakin supissa on lampi, ja monissa niistä lammista on kelluvia turvesaaria, joitten päällä kasvaa karpaloita (Vaccinium oxycoccus) ja puita. Karpalo on niinkuin iso puolukka. Se on kirpeä. Niitä kuulemma kerätään keväällä, mutta minä en aio odottaa niin kauan. Niinkuin kuvasta näkyy.

Yhdessä lammessa se saari on kasvanut niin isoksi, että lampi on ihankuin ympyränmuotoinen, kun siinä keskellä on niin iso saari.

Kun tänä kesänä ei ole satanut paljon yhtään, niin vedenpinnat ovat laskeneet. Se ympyränmuotoinen saari ei enää kellu vaan vedenpinta on laskenut niin, että se on pohjastaan kiinni lammen pohjassa.

Yksi toinen suppalampi on kuivunut kamalan paljon. Niinkuin suppalammista yleensä, siitä ei mene puroa pois. Se lammen vieressä on järvi, ja niitten välissä on viiden metrin pituinen "salmi", joka on nyt kuivana ja järven pinta on metrin verran ylempänä kuin lammen. Vesi vain menee lammen pohjasta maan sisään. Sen lammen rannalla on kolme mökkiä ja niiden uimarannat ovat nyt mutarutakkoina. Kysyimme yhdeltä mökkiläiseltä, että onko vesi koskaan laskenut näin alas, eikä hän muistanut. Mökkiläisten mukaan lammen pohjasta menee harjun sisään vesisuoni, joka tulee ulos yhden isomman järven rannassa. Siellä on sellainen pitkä lähderanta, joka pysyy sulana talvellakin. Tarinan mukaan suppalampeen uponnut ämpäri on tullut esiin järven rannassa.

Metsässäkin pohjavesi on laskenut niin alas, että jopa ketunleivät ovat alkaneet kellastua, vaikka kesäsää vielä jatkuu.

Omenoita

Meillä on kolme omenapuuta. Niistä ei ole koskaan aikaisemmin tullut omenoita kuin ihan vähän mutta tänä syksynä kaikista tuli paljon omenoita. Kahdesta puusta tulee punaisia omenoita ja yhdestä keltaisia. Niitä keltaisia sanotaan valkeiksi kuuliksi. Rastaat ja jyrsijät joskus vähän syövät maahan tippuneita omenoita, ja sitten siellä on aina muutama muumiomena. Muumiomenissa on sienitauti (Monilinia fructigena), ja ne me viemme kompostiin ettei se muumi leviäisi.

Noita omenoita on nyt niin paljon, ettemme kerkiä syödä niitä kaikkia. Osa viipaloidaan ja kuivataan kuivurissa, mutta siltikin jää vielä omenoita yli. Sanoimme naapureille, että meille saa tulla omenavarkaisiin, ja niin pääsimme omenoista eroon. Marjatta-täti toi meille tyrnimehua sen jälkeen kun he olivat hakeneet omenia meiltä.

Piirsin eilen naamoja viimeisiin omenoihin karkottamaan rastaita:
-linnuille riittää metsässä kyllä syötävää, vaikka kuinka paljon ketunleipiä on vielä jäljellä.

Viime vuonna kun meillä oli omenoita vähän, niin kerran Isä huomasi kirkonkylän kaupassa, että siellä oli ilmoitustaululla lappu missä sanottiin että "Annetaan omenoita". Isä soitti sinne, otimme kaupasta mukaan tyhjiä pahvilaatikoita ja menimme keräämään. Siellä asui semmoinen mummo jolla oli paljon omenapuita ja kamalan paljon omenoita.

Niitä kuivattuja omenaviipaleita voi sitten syödä pitkin vuotta tai Äiti voi pistää niitä omenahyvään.

Purkkapuu

Tykkään syödä purukumia. Purukumissa on ksylitolia eli koivusokeria, joka on hyvää hampaille. Sen tietää siitä kun purukumi maistuu hyvälle.

Nyt kun syksy alkoi minä aloin taas kulkea päivisin Oravanpesässä missä on paljon kavereita. Siellä meille annettiin ksylitolipastilleja kun me laitoimme seinälle niitä kuvia mihin pistetään niitä oransseja missä on Aurinko kanssa ja kun se menee pilvestä pois niin tulee niitä sadetippoja. Niin sitten meille kerrottiin että ksylitolia saadaan koivuista.

Huomasin jo kesällä että koivut alkoivat kellastua. Äiti sanoo sen johtuvan siitä kun niistä lehdistä otetaan pois tärkeät väriaineet. Ilmeisesti niistä siis otetaan pois valkoinen väri, mistä tehdään ksylitolipurkkaa (sokerihan on valkoista). Ketunleivästäkin voisi sitten varmaan valmistaa oksaalipurkkaa...

Meidän pihastamme kaadettiin muutama kevät sitten koivu. Ensin kannosta vuosi mahlaa joka oli niinkuin vettä. Kärpäset ja perhoset tykkäsivät imeä sitä kun siinä pitäisi olla sitä koivusokeria, vaikka minusta se maistui ihan vain vedeltä. Mutta jos sitä keittäisi kattilassa pohjaan niin että vesi menisi pois, niin sitten varmaan jäisi kattilaan sitä valkoista sokeria. Se vesi haihtuisi höyrynä ilmaan ja kun niitä höyrypisaroita olisi taivaalla kamalan paljon, ainakin sata, niin niistä tulisi pilviä. Valkoisten pilvien väri johtuu varmaan siitä kun niihin höyrypisaroihin on silti vielä jäänyt sokeria, joka on valkoista. Pilvet näyttävät aivan hattaralta. Olen kerran maistanut hattaraa joka oli ihankuin sokeria.

Jo samana syksynä siinä kannossa kasvoi kääpiä, ja nyt siihen on pulpahtanut rustovinokkaita (Lentinus conchatus). Isä pilkkoi sen koivun polttopuiksi ja yhdessä me revimme niistä tuohta. Sitä käytetään sytykkeeksi. Tuohen alta koivu oli aivan vihreä! Vihreä on lempivärini.

Ne tuohilevyt olivat hauskoja, kun niihin voi piirtääkin. Teimme muun muassa kirjanmerkit serkuilleni.

Kävin puoli vuotta sitten Etelä-Afrikassa. Tiedättekö, mitä purkkaa siellä valmistetaan? Johannespurkkaa!

Hirveä kärpäle

Syksy alkoi, ja sen kanssa Sienimetsään tulivat taas hirvikärpäset (Lipoptena cervi). Tosin sieniä ei tullut nyt yhtään muuta kuin yksi keltavahvero (Cantharellus cibarius). Ne hirvikärpäset lentelevät ympäriinsä, tarttuvat vaatteisiin, kiipeävät hiuksiin ja kutittavat. Joskus ne yrittävät pistää, mutta oikeasti ne syövät hirviä. Ne erehtyvät luulemaan isoa tummatakkista ihmistä hirveksi, ja sen takia on hyvä ottaa vanhemmat mukaan metsään nyt: he keräävät kaikki lähistön hirvikärpäset niskaansa ja minä voin keskittyä ketunleipien poimimiseen. Vanhemmat ovat niinkuin kärpäsmajakoita. Minä pidän mieluummin vaaleita vaatteita, jotka eivät houkuttele hirvikärpäsiä. Hyttysmyrkky ei niihin tehoa.

Kun hirvikärpänen on laskeutunut, se tiputtaa siipensä ja menee vaatteitten alle tai hiuksiin. Se on niin litteä, että sitä ei voi lätkäistä hengiltä, vaan se täytyy rutistaa kynsillä. Se voi olla piilossa vaatteissa viikonkin. Lintukärpäset (Ornithomyia) ovat aivan samanlaisia. Niitä tapaa Majasaaressa, sen takia kun siellä on lintuasema jossa rengastajat laittavat sormuksia linnuille. Kuvassa semmoinen kihlattu naakka (Corvus monedula). Se oli kesällä Pelle Hermanni -puistossa.

Hirven (Alces alces) turkkiin päässyt kärpänen alkaa etsiä poikakärpästä (tai tyttökärpästä, jos se on poika). Sitten siitä tyttökärpäsestä tulee äitikärpänen ja sitten se pistää hirveä, niinkuin hyttynen ihmistä, ja sitten se imee verta ja sitten se synnyttää vähäsen toukkia (se on siitä harvinainen hyönteinen, että munat hautuvat sen sisällä loppuun asti). Sen ei tarvitse synnyttää niin monta poikasta, niinkuin muitten kärpästen täytyy munia, koska hirvikärpäsillä ei ole vihollisia hirven turkissa. Toukat kehittyvat nopeasti, ne tiputtautuvat maahan ja koteloituvat. Seuraavana loppukesänä ne kärpäset sitten kuoriutuvat hirvien ja ihmisten riesaksi.

Hirvikärpänen on levinnyt Suomeen Venäjältä 50 vuoden kuluessa. 1980-luvulla se saavutti länsirannikon, mutta ei ole vielä levinnyt Ruotsiin, mikä on harmi. Hirvikärpäsen leviäminen johtuu siitä kun aikuiset ovat ampuneet melkein kaikki sudet kuoliaaksi: sen takia hirvi on runsastunut kamalan paljon. Hirvi on paljon vaarallisempi otus kuin susi. Kerran meidän edellä ajaneen auton päälle tuli hirvi, joka kuoli, ja siitä ajajasta tuli verta. Toisaalta on se kyllä hienoakin että meillä suomalaisilla on semmoista luontoa, mikä italialaisilta puuttuu!