Sieniä

Nyt on ollut niin kuiva vuosi, että sieniä ei ole riittänyt kerättäväksi asti. Onneksi meillä on silti vielä viimevuotisia sieniä kuivattuina niin kamalan paljon, että vielä ensi vuonnakin syömme sienipitsaa, sienilihapullia ja sienihernekeittoa.

Yhdellä sieniretkellä, kun olin vasta vauva, mina väsyin kävelemiseen ja kinusin Isän olkapäille. Sitten minä nukahdin sinne, ja Isä pisti minut sammalmättäälle nukkumaan. Sitten minä heräsin, rupesin huutamaan ja vanhemmat tulivat hakemaan minut: he olivat sillä välin löytäneet lampaankääpäapajan. Lampaankääpä (Albatrellus ovinus) on valkoinen sieni, mutta toisin kuin muut käävät, jotka ovat kovia ja kasvavat puissa, se kasvaa maassa ja on pehmeä. Sitä voi syödä raakana, ja niin minä söin sitten niita lampaankääpiä. Sitten palasimme kotiin, ja minä löysin pihaltakin valkoisia sieniä, ja meinasin syödä niitä, mutta vanhemmat kielsivät, kun ne eivät olleetkaan lampaankääpiä. He opettivat, että vain semmoisia sieniä saa syödä, mistä etukäteen tietää, että ne ovat syötäviä. Onneksi pihasta silti löytyi ketunleipiä.

Kuivuudestakin huolimatta metsästä löytää hassuja sieniä. Yhden vanhan muurahaiskeon päältä löytyy joka vuosi uurremaatähtiä (Geastrum pectinatum). Tänä vuonna niitä oli seitsemän. Rakkosienellä (Nidularia farcta) on ihan kuin jyviä sisällä, vaikkeivät sienet tee siemeniä, vaan itiöitä. Uusimpia sieniä, jotka olen oppinut, ovat maksamaljakas (Peziza badia) ja keltahytykkä (Tremella mesenterica). Maljakkaita kasvaa hiekkateitten varsilla ja hytykkää leppäpinoissa.

Tavallisilla sienillä itiöt lähtevät heltoista (kuvassa haperonapero) ja tateilla (kuvassa siamilaiset eli yhteenkasvaneet tattikaksoset) sekä käävillä pilleistä. Ne itiöt ovat niin pieniä, ettei niitä näe, paitsi känsätuhkeloilla (Lycoperdon perlatum). Tuhkelo on aluksi valkoinen, ja silloin sitä voi syödä, mutta kun se ruskistuu ja kuivuu, siitä tulee "savusieni", jonka päällä voi hyppiä. Se savu on niitä itiöitä, joista kasvaa uusia känsätuhkeloita.