Somalia

Olen Soma, kymmenvuotias luontoharrastaja. Asun Äitin ja Isän kanssa Sienimetsässä Kuikkajärven rannalla. Koska en itse osaa vielä kaikkia tietokonejuttuja, niin Isä toimii minun sihteerinäni. (Sihteeri on kylläkin afrikkalainen lintu).

2009-08-13

Ensimmäinen koulupäivä

2009-08-10

Kiisselimeri

Kauppiskaupassa myytiin jäätelöaltaassa Jähistä.
Kävimme telttailemassa Majasaaressa kun en ole kahteen vuoteen ollut siellä. Viime vuonna sinne oli tuotu karvapäälehmiä perinnemaisemahoitoon. Sen takia saaren läpi oli laitettu tyhmä sähköaita.

Näimme saaressa monta rantakäärmettä ja kaksi kyytä. Linnut olivat lopettaneet laulun, mutta haarapääskyt, nuolihaukkaperhe ja palokärki huutelivat. Eniten äänessä oli ruskotöpökatti ja kuulimme saaressa myös niittyhepokattia sekä aho-, keto-, nuija- & nurmiheinäsirkan.

Tutkimusapulaiseni Äiti selvitti kasveja. Monet kukat kukkivat rannoilla, niinkuin rantasappi (Centaurium). Majakan pihassa oli kuivuneita ruohosipuleita (Allium schoenoprasum) ja laitoimme niitä mausteeksi ruokaan.

Metsästä löysimme keltavahveroapajan, josta paistoimme retkikeittimessä voileipäsieniä. Siellä metsässä oli liikkeellä myös Ceratiomyxa-, Fuligo- ja Stemonitis-limasieniä.

Rantakallioilla oli hienoa uida vaikka piti olla varovainen, kun märät kivet olivat liukkaita, kun niissä kasvoi leviä. Rannan vieressä kasvoi ahdinpartaa, joka on viherlevä. Metrin syvyydessä kasvoi isoa rakkolevää, joka on ruskolevä. Toinen tutkimusapulaisena, Isä snorklasi, että kolmen metrin syvyydessä alkoi olla haarukkalevätupsuja (Furcellaria fastigiata), joka on punalevää. Rantatyrskyissä ui paljon kolmipiikkejä ja syvemmällä pari siloneulaa (Nerophis ophidion), joka on ihan kuin mato, mutta se on silti kala. Pohjakivissä ja hiekalla oli paljon sinisimpukoita. Krävelinniemessä oli valtavasti korvameduusan (Aurelia aurita) vauvoja.

Kivointa saaressa oli majakka ja laituri.

Kun purjehdimme pois saaresta niin jouduimme merellä raparperikiisseliin. Se kiisseli oli sinilevää. Mikroskoopilla katsoimme, että suuret hiutaleet olivat Nodularia spumigenaa ja sen seassa oli semmoisia kuin Anabaena circinalis & Aphanizomenon flos-aquae. Anabaena on niinkuin helminauhaa ja Aphanizomenon niinkuin tikkukimppu.

Majasaaressa oli yksi lätäkkö vihreänä puurona, mutta se ei ollut sinilevää, vaan pikkulimaskaa (Lemna minor). Se on pieni lehti joka kasvaa lampien pinnalla. Yhdessä toisessa kaliolätäkössä oli levä värjännyt vettä.
Kotikylällä meitä tuli vastaan kauppa-auto. En ole koskaan ollut sellaisessa, mutta sieltä kuulemma voi oikeasti ostaa ruokaa ja tavaroita. Minun mielestäni olisi hienoa jos Hesburgerillakin olisi sellaisia autoja.