Mimmi

Minä sain lemmikkieläimen! Mimmi on 70 vuotta vanha. Alunperin Paula-tädin kummivanhemmat ostivat sen vuonna 1966. Se oli tullut Jugoslaviasta. Mutta ei se itse sieltä kävellyt, vaan joku toi sen. Ensin sillä oli kaveri mutta sitten Elmeri kuoli pian. Mimmiäkin luultiin pojaksi, mutta sitten se muni ja huomattiin, että se onkin tyttö. Syksyllä 1978 Mimmi tuli Mummulle ja Vaarille, kun heidän lapsensa (eli siis myös minun Isäni) olivat lapsia. Mimmi on Vaariakin vanhempi!

Kesäisin sitä pidetään Mummun ja Vaarin huvilalla. Joskus se on karannut, mutta onneksi se on aina löydetty. Mimmi on myös kova mimmi kaivautumaan hiekkamaahan. Ennen sen takakilvessä oli reikä, mihin sidottiin naru ja toiseen päähän tiiliskivi, niin se ei karannut, mutta se reikä kului puhki ennenkuin minä synnyin. Viime vuosina Mimmi on viettänyt kesät huvilan pihalla aitauksessa. Talvisin Mimmi on sisällä. Se syö päivittäin salaatinlehtiä ja tomaattia. Sen salaattiin pistetään pikkulusikalla pikkunokare vitamiinijauhoa purkista. Minä keräsin metsästä puolukoita ja ketunleipää jos se söisi niitäkin. Syömisen jälkeen se pissaa ja se täytyy pyyhkiä pois märällä rievulla. Pari kertaa viikossa se kakkantaa.

Kerran viikossa Mimmi kylvetetään vadissa. Se ei kamalan paljon tykkää suihkusta, mutta kun saunomme, se jälkeenpäin kävelee kuuman kiukaan luo nukkumaan. Talvella Mimmi voi viettää monta päivää nukkuen, mutta joulukuusen tuominen kuulemma piristää sitä. Sen hajuaisti on tarkka: se kyllä haistaa kun lähistöllä on tuoretta salaattia tai hikisiä sukkia. Se tykkää niistä kummistakin. Mutta aika kuuro se on, eikä välitä vaikka minä huutaisin.

Apukeittiöön, jossa Mimmi ruokailee, ostettiin ultraviolettilamppu, jossa on sininen valo. Se on tärkeä sen takia että vitamiinit imeytyisivät.

Mimmi on kreikankilpikonna (Testudo hermanni).