Matokuun juttuja

Viime maanantaina olin mukana kasviretkellä. Yksi aikuinen kysyi metsässä minulta yhtä kasvia, ja kun vastasin että "Katinlieko", hän oli ihan ihmeissään, kun minä tiesin sen. Tiistaina ihailin luontokaupassa semmoisia pehmolintuja jotka laulavat oikeasti, ja luettelin niitten nimiä, niin se kaupanmyyjä ihmetteli että kuinka minä tunnen niin monta lintua. Minulla itselläni on sellainen laulava sinitintti. Keskiviikkona ostin krääsäkaupasta muovihyönteisen, ja kun sanoin kassalla että se on "Heinäsirkka, ei kun rukoilijasirkka", niin se kassatäti oli ihankuin ällillä lyöty. Aikuiset taitavat olla aikalailla luonnosta vieraantunutta sakkia.

Välillä kun minä tuhmuroin niin vanhemmat suuttuvat ja minä suutun ja joudun jäähylle leikkimökkiin. Mutta sitten kun en enää jaksakaan olla vihainen heille, menen ulos syömään ketunleipiä ja vien Äitille kukkia tai Isälle hyönteisen, ja hekin leppyvät.

Viime viikkoina pihalla on käynyt vilske, kun erilaiset perhostoukat ovat etsineet koteloitumispaikkoja. Heinikossa on pieniä hailakanvärisiä mittarimatoja, jotka kulkevat hassusti "välimatkoja mittaamalla". Siitä ne ovat saaneet nimensäkin. Sen jälkeen kun ne ovat menneet koteloon, niistä tulee aikuisina mittariperhosia (Geometrioidea). Ne ovat yöperhosia.

Vadelmapensaassa oli keskikesällä hassunnäköinen täplätupsukkaan (Orgyia antiqua) toukka, jolla oli hassuja tupsuja. Se on siitä omituinen perhoslaji, että äitiperhosilla ei ole siipiä laisinkaan, vaan ne näyttävät karvapalloilta. Lauantaina löytyi leikkimökin räystäältä muniva naaras. Kamalan paljon munia! Inkeri-täti kertoi, että siivettömiä perhosnaaraita on kahdeksalla muullakin perhosella, jotka ovat mittareita. Täplätupsukasisä on päivällä lentävä yöperhonen.

Viime viikolla pihasta löytyi iso juovikas karvamato. Se oli härkäpääkehrääjän (Phalera bucephala) toukka. Muistin sen hyvin kun olin paria viikkoa aikaisemmin nähnyt samanlaisen Jyväkylän kasviretkellä. Kehrääjäntoukat ovat usein paksuja ja karvaisia ja aikuiset ovat yöperhosia.

Mäntykiitäjän (Sphinx pinastri) toukka oli komea - kuin kävelevä sormi. Sillä oli tosi kiire kaivautua maahan, kun se oli niin iso ja mehukkaan näköinen ja helposti näkyvillä ja se pelkäsi että jokin petolintu, niinkuin vaikka pikkulintu, huomaisi sen ja söisi. Kun sitä kosketti se rupesi viuhtomaan puolelta toiselle, sen perässä oli piikki ja isot silmätäplätkin sillä oli, joten se näytti vaaralliselta vaikkei se sitten kuitenkaan pure eikä pistä.

Kesäkuussa löysin heinikosta aikuisen mäntykiitäjän. Kiitäjät ovat paksuja yöperhosia, joilla on kapeat siivet. Koska hyönteiset ovat vaihtolämpöisiä eli niille tulee helposti kylmä ja ne kohmettuvat, kiitäjä joutuu illan viiletessä lämmittelemään vähän aikaa siipiään värisyttäen, ennenkuin se jaksaa lähteä lentämään. Lennossa sen siivet lyövät niin lujaa, että hurina vaan kuuluu kun sellainen illalla lentää ohi. Kiitäjät käyvät kukissa imemässä mettä siten, että ne lentävät paikoillaan eli lekuttelevat kukan edessä ja työntävät pitkän imukärsänsä kukkaan. Normaalisti perhosten imukärsä on rullalla niinkuin rullamitta - eli niillä on turpa rullalla.

Tässä on lopuksi kuvia semmoisista perhostoukista, joita minä en vielä tunne.

Jo joutui marjas aika

No nyt marjojen aikaan ovat uudet idänlehtikuoriaiset kuoriutuneet. Syksyllä ne menevät sammalikkoon ja keväällä taas lisääntyvät.

Mustikoita ei sitten meidän kulmille tullut kuin joittenkin vuorien lakialueille, jotka olivat säästyneet keväthallalta. Pihassamme onneksi kasvaa vähäsen pensasmustikoita (Vaccinium corymbosum). Niistä tulee joka kesä muutama kourallinen isoja ja makeita marjoja.
Pensasmustikka on alunperin kotoisin Pohjois-Amerikasta.

Puolukoita (V. vitis-idaea) löytyy metsästä vähän enemmän.

Vadelmapensaat (Rubus idaeus) olivat jo alkukeväällä kituliaannäköisiä, ja kauttaaltaan Etelä-Suomessa marjasatokin näyttää kupsahtaneelta (paitsi Kettusaaren Sahan alueella, mutta älkää kertoko kellekään!).

Viinimarjoja (Ribes) sen sijaan on pihapensaissa runsaasti. Punaiset ja valkoiset viinimarjat (Ribes rubrum) ovat kirpeitä, mutta mustat (R. nigrum) makeampia. Äiti tekee niistä tosi hyvää mehua, jota voi pakastimessa jäädyttää semmoisiin Tiimarista ostettuihin kuppeihin mistä tulee ihan oikeata mehujäätä!
Meidän karviaispensaamme (R. uva-crispa) ovat pieniä ja matalia, mutta niissä on nyt kamalan paljon suuria tummanpunaisia makeita marjoja, vaikka jokin hyönteinen onkin syönyt melkein kaikki lehdet. Karviaisista saa tehtyä hyvää lättyhilloa. Tässä on muuten kiva lätynteko-ohje.

Minulla on pihalla kaksi nimikkopensasta, imeläkirsikoita (Prunus avium), kun minun toinen nimeni on Kirsikka. Toiseen niistä pensaista tuli monta isoa marjaa, joita ei saa purra lujaa kun siellä on kivi sisällä joka täytyy sylkeä pensasaitaan. Se miksi niitä pensaita on kaksi, johtuu siitä kun Äiti ja Isä olivat syntymästäni lähtien meinanneet ostaa pihaan nimikkopensaani, mutta eivät olleet kerinneet. Sitten kun Isä ja minä olimme yhdessä kotona yhtenä päivänä pari vuotta sitten, kävimmekin ostamassa sen pensaan ja istutimme sen pihalle. Kun Äiti tuli töistä, lähdimme lomamatkalle ja unohdimme kirsikan. Loman jälkeen ensimmäisenä työpäivänä Äiti tuli kotiin ja kehui viimein ostaneensa sen kirsikan. Se istutettiin toiselle puolelle pihaa.

Omenapuissamme (Malus domesticus) on nyt omenoita niin paljon että kohta katkeavat oksat! Tosin ihan pieniäkin vauvaomenoita on jo tippunut raakoina maahan kuivuuden takia.

Myös pihlajissa on valtavasti punaisia marjoja, vaikka niitten lehdet joissakin paikoissa ovat alkaneet ruskistua.

Iltakävelyllä usein ohitamme kielopaikan (Convallaria majalis). Niihin tulee muutamia punaisia marjoja, mutta ne ovat myrkyllisiä. Kielot ovat tosimyrkyllisiä sillä niistä on löydetty 30 erilaista myrkkyä! Kielo on Suomen kansalliskukka.

Ketunleipävuosi on kuivuudesta huolimatta ihan kohtuullinen, ja myrkytön.

Majasaari

Aksun kanssa vietimme pari päivää Majasaaressa. Majasaari on Selkämeressä ja Aksu on yksi kaksivuotias poika. Sen takia hänen piti ottaa vaarinsa mukaan. Menimme Majasaareen Kettusaaresta jonne on viisitoista kilometriä minkä takia meidän piti pistää pelastusliivit päälle merimatkan ajaksi.

Se Majasaaren maja on korkea. Ylös on 140 rappusta ja alas yhtä monta. Ylhäältä näkyy maailman tappi. Alhaalla kiersin majan ympäri kapeaa alatasannetta pitkin, joka alkaa oven vierestä. Siellä on semmoinen tapa. Aikaisemmin saaressa asui majanvartijoita mutta nykyisin vain muffalohärkiä (Ovis ammon). Ne ovat arkoja ruskeita villilampaita, jotka tekevät papanoita kallioille. Alunperin ne on tuotu Välimereltä puolisataa vuotta sitten.

Heinäsirkat ja hepokatit olivat kamalan paljon äänessä kun koko ajan oli niin kuuma ilma ettei tarvinnut pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita lainkaan. Niittyhepokatti (Decticus verrucivorus) oli iso ja komea. Se pitää kovaa säksätystä niityillä.

Yleisin hepokatti oli silti pieni sentin mittainen ruskotöpökatti (Metrioptera roselii). Se on heinä-elokuussa Etelä- Suomen yleisin luontoääni. Iltaisin lehdoissa kuului pensashepokattien (Pholidoptera griseoaptera) sirahduksia.

Heinäsirkkoja siritti saaressa vielä enemmän kuin hepokatteja. Heinäsirkkojen äänen erottaa hepokateista siitä että heinäsirkat sanovat lyhyitä säkeitä ja hepokatit sirisevät pitkäään. Sirkat alkavat yleensä sirittää kesäkuun lopussa ja katit kaksi viikkoa myöhemmin. Ulkonäöltään ne eroavat siinä kun hepokatin tuntosarvet ovat tosipitkät ja heinäsirkalla ihan vain nöpöt.

Naarashepokateilla on lisäksi pitkä munanasetinpiikki, mutta se on ihan vaaraton.Rantaniityillä naksutteli suosirkkoja (Stethophyma grossum), jonka ääni muistuttaa kuin korret kakeilisivat. Suosirkka on suurin heinäsirkkamme joka voi kasvaa neljänkin sentin pituiseksi.

Muut kuin rantaniityt ovat nyt kesähelteillä kuivuneet ihan korpuiksi. Niillä kuulee paljon heinäsirkkoja. Ahoheinäsirkka (Chorthippus biguttulus) rahisee, nurmiheinäsirkan (Ch. parallelus) ääni on samantyyppinen mutta metallisointinen - niinkuin pikku peltiseppä, ketoheinäsirkat (Ch. brunneus) esittävät usein parirahinaa eli duettoa, ja kultaheinäsirkka (Chrysochraon dispar) päästelee nopeita säkätyksiä.

Niittyheinäsirkka (Omocestus viridulus) on yleisistä sirkoista ainoa, joka tekee minuuttikaupalla jatkuvaa raksutusta. Saarissa esiintyy myös nuijaheinäsirkkaa (Myrmeleotettix maculatus).

Kuivuuden takia kaikki kaivot olivat kuivuneet. Koivujen (Betula) lehdetolivat alkaneet kellastua ja tippua, mutta monen pihlajan (Sorbus aucuparia) ja lepän lehdet olivat ruskistuneet. Maksaruohoja ja ketunleipää onneksi silti riitti syötäväksi. Majasaari on rauhoitusaluetta ja luulin ettei kasveja saisi poimia, mutta kun saaressa vierailleet biologitkin keräsivät kasveja, niin kai se oli sallittua kerätä niitä vatsantäytteeksikin.

Hippalot vinkuen

Kävin serkkujeni kanssa Turun Kasvitieteellisessä Puutarhassa. Matkalla sinne Isä osti minulle lastenmikroskoopin huoltoasemalta.

Siellä puutarhassa oli isoja kasvihuoneita joitten sisässä oli oikeata viidakkoa, ja ulkopuolella kamalan paljon kukkamaita. Näin siellä banaaneja, kaakaota, sitruunoita, undulaatteja ja erikoisia ketunleipiä. Portin luona oli Arno-kasvi.

Naapurissa kävi lomailemassa Roope, joka menee syksyllä kouluun. Rupesimme keräämään perhosia minun haavillani ja pistämään niitä lasipurkkiin. Saimme kolme valkoista lanttuperhosta (Artogeia napi), yhden oranssisen loistokultasiiven (Heodes virga-aureae) ja yhden valtavankokoisen ruskoukonkorennon (Aeschna grandis). Pyynnin jälkeen olisimme katselleet niitä sillä lastenmikroskoopilla kun Isä osti, mutta se ei yhtään toiminutkaan vaan oli ihan sokea kun ne sen linssit olivat pöhkömuovia eikä lasia. Mikroskoopin oli valmistanut yhdysvaltalainen Lanard-yhtiö, joka mainosti että "Lanard-yhtiö on ylpeä valmistamistaan laatuleluista". Minun mielestäni Lanard on huijariyritys joka myy lapsille silkkaa puteriryynyä. Joten vapautimme perhoset, niinkuin tapoihin kuuluu. Keomakeilla teimme kuvan neitoperhosesta:
Sitten menimme katsomaan Hippaloita. Matkalla kuuntelimme ensin Lenni Lokinpoikasta, mutta sitten Roope neuvoi että radion Enetsi on paras, niin kuuntelimme sitä.

Kaupungissa ostimme ensin jäätelöt (minulle lakritsitötterö). Hippaloissa esiintyi Katti Matikainen ja katsoimme "Kolme pientä possua" -nukketeatterin. Roopen mielestä olisi ollut jo toisen jäätelön aika mutta menimme katsomaan näytelmän jossa Elias Lönnrot kyseli arvoituksia. Televisiokuvaaja kuvasi minua ja pääsin ensimmäistä kertaa televisiouutisiin!

Mutta sitten Roopen jalkaa rupesi särkemään kun siihen oli eilen pistänyt jokin hyönteinen. Isä katsoi sitä ja näki kaksi pientä pistettä vierekkäin polvitaipeessa ja sanoi että se on kyynpurema. Sitten Isä ryntäsi hakemaan autoa ja ajoimme lujaa terveyskeskukseen. Terveyskeskuksen täti sanoi että se on paarmanpisto, eikä Roopeakaan enää sattunut paljon. Isän OLISI pitänyt ostaa se jäätelö, ihan oikeasti!

Viikonlopuksi menimme kasviharrastajapäiville Jyväkylään. Matkalla ostimme Hyymälästä ötökkäkopin johon voi kerätä eläviä hyönteisiä, mutta kun olimme menossa kasviviikonloppuun, keräsin sinne kukkasia. Se on vähän niinkuin koirankoppi, mutta pienempi. Sen ovena on läppäkerttu.
Ensimmäisen yön olimme Hauskalassa. Menimme uimaan niin isoon järveen että tuntui ihan kuin sen vesikin olisi maistunut suolaiselta. Rannassa ui niitä hauskaloja. Sitten menimme saunaan ja heitimme niin paljon löylyä että suu meinasi palaa vaikka iholla ei tuntunut vielä miltään kun olimme juuri nousseet järvestä.

Mökin edestä minä löysin hienon kaulakorun ja annoin sen mökkikylän omistajalle, että hän kysyisi jos se koru on yhden Essin kun oli kanssa siellä mökkikylässä. Myöhemmin omistaja koputti ovelle ja antoi sen korun minulle kun se ei ollutkaan sen Essin! Se on hieno koru, muovinen ja mukavan kevyt eikä semmoinen tyhmä raskasmetallinen niinkuin aikuisten korut. Muovin tekemiseen käytetään öljyä, ja Isä sanoo että öljy on kultaakin arvokkaampaa. Se koru näkyy tuossa ylläolevassa ötökkäkoppikuvassa.

Jyväkylässä opetin kasviharrastajille ketunleivän. Minäkin opin uusia kasveja kuten nöpökän (Leontodon autumnalis). Se näyttää tavalliselta puhallukselta (Taraxacum vulgare), mutta on pienempi. Sienimies Pentti näytti meille erittäin harvinaisen lepänoksahärmän joka tekee mikroskooppisia pisteitä lepän vauvaoksiin (nyt toimivalle pikkumikroskoopille olisi ollut käyttöä, mutta onneksi minulla oli kiikarini jota voi käyttää väärinpäin mikroskooppina!). Erysiphe vernalista on tavattu vain muutamassa paikassa koko Maapallolla - Suomessa, Virossa, Venäjällä ja Ruotsissa - ja siellä missä Pentti liikkuu. Yhden pellon laidassa näimme kirahvikoneen. Jälkimmäisenä kasviretkipäivänä kävimme letolla katsomassa kun pikkukihokit (Drosera intermedia) mussuttivat tummasyyskorentoja (Sympetrum danae). Kihokit ovat hyönteissyöjäkasveja, jotka pyydystävät selkärangattomia eläimiä tahmaisilla lehdillä ja sitten sulattavat niiden sisälmykset sisälmysmössöksi ja imevät ne kuiviin niin että vain kuiva kuori jää. Ensin kuvittelimme että kihokkien on täytynyt olla tosinopeita, sillä sudenkorennot ovat tosinopeita lentäjiä, mutta sitten huomasimme, että korennot olivat tarttuneet kiinni isoista siivistään.

Viimeiseksi kävimme bongaamassa siperilillukan (Rubus humulifolius). Kuvassa on siperilillukan lehtiä ja oikealla pari tavallisen lillukan (R. saxatilis) lehteä. Lillukan lehdessä on kolme lehdykkää, siperilillukalla on kolme (tai viisi) liuskaa. Siperilillukka ei tee Suomessa marjoja ja siksi se on häviämässä pois. Jyväkylän esiintymä on Maapallon läntisin ja Suomen ainoa. Tavallinen lillukka tekee punaisia marjoja, jotka ovat syötäviä.