Omenoita

Meillä on kolme omenapuuta. Niistä ei ole koskaan aikaisemmin tullut omenoita kuin ihan vähän mutta tänä syksynä kaikista tuli paljon omenoita. Kahdesta puusta tulee punaisia omenoita ja yhdestä keltaisia. Niitä keltaisia sanotaan valkeiksi kuuliksi. Rastaat ja jyrsijät joskus vähän syövät maahan tippuneita omenoita, ja sitten siellä on aina muutama muumiomena. Muumiomenissa on sienitauti (Monilinia fructigena), ja ne me viemme kompostiin ettei se muumi leviäisi.

Noita omenoita on nyt niin paljon, ettemme kerkiä syödä niitä kaikkia. Osa viipaloidaan ja kuivataan kuivurissa, mutta siltikin jää vielä omenoita yli. Sanoimme naapureille, että meille saa tulla omenavarkaisiin, ja niin pääsimme omenoista eroon. Marjatta-täti toi meille tyrnimehua sen jälkeen kun he olivat hakeneet omenia meiltä.

Piirsin eilen naamoja viimeisiin omenoihin karkottamaan rastaita:
-linnuille riittää metsässä kyllä syötävää, vaikka kuinka paljon ketunleipiä on vielä jäljellä.

Viime vuonna kun meillä oli omenoita vähän, niin kerran Isä huomasi kirkonkylän kaupassa, että siellä oli ilmoitustaululla lappu missä sanottiin että "Annetaan omenoita". Isä soitti sinne, otimme kaupasta mukaan tyhjiä pahvilaatikoita ja menimme keräämään. Siellä asui semmoinen mummo jolla oli paljon omenapuita ja kamalan paljon omenoita.

Niitä kuivattuja omenaviipaleita voi sitten syödä pitkin vuotta tai Äiti voi pistää niitä omenahyvään.