Kettusaari

Viime viikolla kävimme Kettusaaressa. Näimme siellä yhden ketun, uimarannan sannassa.

Kettusaari on Selkämeressä, mutta sinne pääsee siltoja pitkin autolla, linja-autolla ja polkupyörällä.

Kettusaaressa kasvaa paljon kukkia, kun siellä on usein aurinkoista, kun se sijaitsee merellä muttei mantereella, ja meri lämmittää ilmaa pitkälle syksyyn. Sata vuotta sitten purjelaivat toivat etelän maista painolastimaata ja kukkia, kuten imeläkurjenherneitä (Astragalus glycyphyllos), iso- & valkomesiköitä (Melilotus altissima & alba), jaakonvillakoita (Senecio jacobaea),

juovakannusruohoja (Linaria repens), keltamaitteita (Lotus corniculatus),

nuokkukarhiaisia (Carduus nutans), pukinpartoja (Tragopogon pratensis) eli puhalluksia,

rohtorasteja (Anchusa officinalis), sinimailasia (Medicago sativa), valkokarhunköynnöksiä (Calystegia sepium), ja valkopeippejä (Lamium album), sekä kotiloita (Gastropoda) ja simpukoita (Bivalvia).

Kun ne laivat menivät takaisin etelään, niihin piti pistää raskas puulasti että ne pysyivät pystyssä merellä.

Nyt kuitenkin isot ihmiset meinaavat myydä Kettusaaren kylän rannan mökkeilijöille, ja kukkaset aiotaan kaivaa pois. Samalla lopetetaan laivamuseo, missä on kamalan paljon ihmeellisiä tavaroita ja simpukoita ja luita kaukaisista maista. Museota pitävä Poosu on surullinen, ja niin minäkin, sillä Poosu näyttää ihan Joulupukilta.

Kettusaaren metsässä kasvaa ketunleipiä ja rannoilla isoja tuulettimia, jotka tuottavat ilmasta sähköä. Ne näyttävät valkoisilta veistoksilta.Viime vuosituhannella Kettusaaren edustalle tehtiin Suomen lyhin ja vaikein luontopolku: 130 metrin pituinen reitti joka meni merenpohjaa pitkin. Sen kulkemiseen tarvittiin sukelluslaitteet sillä se oli maamme ensimmäinen sukellusluontopolku.

Aallonmurtajan luona tapasin vanhoja tuttuja, Aamun ja Allin. Olin nähnyt heidät viimeksi joskus silloin, kun olin kolmen vanha. Yhdeksän ikäinen Alli aikoo kerätä kasveja ja opettaa niitä isälleen, kun se isä ei oikein tunne niitä.

Punkki

Tuomenkehrääjäkoitten aikuiset ovat nyt sitten valmistuneet ja tuomet ovat saaneet uudet lehdet. Harmi kun ne eivät saaneet uudestaan kukkiakin. Idänlehtikuoriaisilla ovat vasta toukat kuoriutuneet.Kun jäät sulavat aikaisin ja kesällä on lämmintä, niin viherleväkin kypsyy ennen viljaa. Vaarin huvilalla minä keräsin kaloille talvivarastoja: nostin löllön näköistä ahdinpartaa (Cladophora) rantavedestä kiven päälle kuivumaan. Mutta sitten sinne rantaan tuli valkoposkihanhiperhe ja kuhmujoutsenperhe (Cygnus olor). Ne rupesivat syömään levää. Ryntäsin sinne ja pelotin ne kauemmas. Saarissa hanhien ja joutsenten syömät rantaniityt ovat hienoja, mutta kotirannassa vesilintujen ruohonleikkuuapua ei kaivata kun niitten kakkakikkareet ovat yhtä isoja kuin omani.Merenrannalla huomasin, että merivesi on suolaista, vähän niinkuin ketunleipä! Kotirannan vesi on ihan mautonta. Rantaniityllä oli myös paljon mansikoita, mutta ne olivat pieniä kun tänä kesänä ei ole satanut melkein yhtään. Kävimmekin poimimassa isoja ja makeita puutarhamansikoita Repa-sedän pellolla.

Rannikon mustikat (Vaccinium myrtillus) alkavat kypsyä. Sen huomaa siitä kun alkaa näkyä sinisiä rastaitten (Turdus) läjiä ja metsäteiden varsille pysäköityjä autoja. Kotinurkilla mustikoita ei tänä vuonna poimita kun keväthalla palellutti niitten kukkaset.Ukin luona Äiti huomasi että jalkaani oli tarttunut pikkuruinen puutiainen (Ixodes ricinus). Pelästyin kamalan paljon kun se päästänyt irti! Ukilla onneksi oli pukkipihvit, joilla hämähäkkieläin saatiin väännettyä irti. En ollut yhtään huomannut kun se punkki oli kiivennyt jalalleni ja alkanut imeä verta. Punkit voivat olla vaarallisia kun ne joskus levittävät tauteja. Jos punkin puremasta jää ihoon punainen rengas, täytyy käydä näyttämässä sitä lääkärille. Piirsin alle kuvan siitä punkista.

Kesäluontoharrastusniksejä

Sain vanhemmiltani oman kasvipuristimen, jolla voi kuivata pieniä kasveja. Kasvit pistetään sanomalehtien väliin ja eri kasvien väliin laitetaan lisäksi tyhjät sanomalehtiarkit kuivauspapereiksi. Kolmen tai viiden kasvipaperikerroksen väliin pistetään pahviarkit, jotka pitävät kasveja suorassa. Viimeiseksi vanerikannet puristetaan kiinni siipimuttereilla. Ne tyhjät välipaperit vaihdetaan päivittäin viikon ajan, niin kasvit kuivuvat nopeasti eikä niihin tule hometta tai tuhohyönteisiä. Sitten kun kasvit ovat kuivuneet, niihin kirjoitetaan mukaan nimikortti, jossa lukee sen kasvin nimi, löytöpaikka ja -aika. Isä laminoi ne muovilla, jonka jälkeen ne säilyvät hyvin jos vaikka kasvinäytteitä joutuisi heittelemään joskus tai pesemään.

Joskus metsästä löytää sulkakasan kun jokin petoeläin on syönyt linnun. Jos haluaa tunnistaa mikä lintu on syöty, kannattaa kerätä kaikki isot sulat ja pistää ne kotona järjestykseen: suorat sulat ovat pyrstösulkia ja kaarevat siipisulkia. Sen, kuuluivatko siipisulat oikeaan vai väärään siipeen, voi päätellä siitä, miten ne kaareutuvat. Pitkät ja kapeat sulat ovat siivenkärjestä, lyhyemmät ja leveämmät tyvestä. Kun sulat sitten laittaa järjestyksessä kontaktimuoville ja pistää vielä toisen muovin päälle, niin ne sulat jäävät sinne sisälle ja sitten on helpompi löytää lintukirjasta oikea laji. Sen, oliko syöjä nisäkäs vai lintu, tuntee siitä että nisäkäspeto puree sulat poikki mutta petolintu vetää ne irti kokonaisina.

Kun mennään uimarannalle, mukaan kannattaa ottaa sukelluslasit ja snorkkeli. Snorkkeli on hengitysputki, jolla voi hengittää pinnan alla, mutta varovainen täytyy olla ettei putkeen mene vettä. Sukelluslaseilla näkee pinnan alla
-ahvenia eli raitakaloja,
-sarkakaloja, joissa on kamalan paljon ruotoja, minkä takia ne eivät kelpaa kuin merimetsoille ja naapurin kissalle, sekä
-omia varpaita, jotka isonevat vedessä. Jotkut käyttävät sukellusräpylöitäkin, mutta minun mielestäni ne vain haittaavat vedessä kävelemistä: kävelemisestä tulee räpeltämistä, mistä ne räpylät ovat varmaan nimenkin saaneet.

Sen sijaan kesällä retkeillessä kannattaa käyttää kirpputorilta ostettuja sandaaleja joilla voi kahlata suossa tai rannalla ja ne saavat kastua rauhassa kun kesällä ne kuitenkin kuiruvat.

Rannalta löytää usein simpukoita ja kotiloita. Niitä tulee usein kerättyä. Mutta usein ne sitten menevät särki lelulaatikossa. Me usein säilömme kuoret "simpukkavideoihin": tyhjiin videokansiin kiinnitetään sisäpuolelle tarra-arkit, joille nilviäiset liimataan kontaktiliimalla, ja sitten etsitään niille kirjoista nimet. Varsinkin ulkomaanmatkoja on kiva myöhemmin muistella tämmöisiä videoita katsellen.

Kun kiikareilla katsoo väärinpäin, niillä näkee kasveja ja selkärangattomia eläimiä läheltä ihan niinkuin mikroskoopilla.

Kesällä on niin paljon luontoa että uni tulee sitä katsellessa.