Somalia

Olen Soma, kymmenvuotias luontoharrastaja. Asun Äitin ja Isän kanssa Sienimetsässä Kuikkajärven rannalla. Koska en itse osaa vielä kaikkia tietokonejuttuja, niin Isä toimii minun sihteerinäni. (Sihteeri on kylläkin afrikkalainen lintu).

2007-06-25

Kuptakuoriaisia

Niittyheinäsirkat alkoivat sirittää viime viikolla - samaan aikaan kuin viime vuonna.

Opin tällä viikolla mäkitervakon (Lychnis viscaria), vaikka se on melkein samanlainen kuin puna-ailakki. Mäkitervakoita ei kuitenkaan ole pihassamme, joten en kerro nyt perhosista enempää, vaan kuptakuoriaisista.

Kuptakuoriaiset ovat vallanneet keinupaikkani. Ne ovat kupari- tai kultakuoriaisia (Cetonia aurata/cuprea). Ne syövät kukkia, mutta huopaohdakeet (Cirsium helenioides) eivät ole vielä auenneet, mutta kuoriaiset vain tunkevat nuppujen sisään.
Kultakuoriaisen erottaa kuparikuoriaisesta siitä, että sillä on otsaryppy ja kuparikuoriaisella suorasuu. Kuptakuoriaisten toukat elävät lahopuissa ja muurahaispesissä.

Niillä ohdakkeennupuilla oli monta muutakin kuorisista: leppäkertunnäköisiä mäihiäisiä (Glischrochilus) ja kärsäkkäitä.
Keinupaikan ohi kaivettiin viime vuonna vesiputki. Vanhemmat sanovat sitä hiekkamaaksi mutta minun mielestäni se on autiomaata.

Toiseksi yleisin koppakuoriainen pihallamme on metsäsittiäinen (Geotrupes stercorosus). Sen toukat elävät hirvenkakassa. Tomslow ja Isä opettivat kuoriaisia tunnistamaan itsensä.

Vuohenputkikasvustoon (Aegopodium podagraria) tuli eilen yksi kimalaiskuoriainen (Trichius fasciatus). Se matkii kimalaista vaikkei se pistä. Kimalaiskuoriaisentoukat elävät lahopuissa.

Vuohenputki on niinkuin koiranputki,
mutta sillä on isot lehdet.
Juhannuksena Kuikkajärven rannassa poltettiin kokko.

1 Comments:

  • At 19:02, Anonymous Anonyymi said…

    Juuri puoli tuntia sitten Aamu löysi meidän pihasta kuoriaisen josta emme saaneet selvää onko kupari- vai kulta-, mutta loistavaa, kyseessä oli siis kuptakuoriainen!

     

Lähetä kommentti

<< Home