Somalia

Olen Soma, kymmenvuotias luontoharrastaja. Asun Äitin ja Isän kanssa Sienimetsässä Kuikkajärven rannalla. Koska en itse osaa vielä kaikkia tietokonejuttuja, niin Isä toimii minun sihteerinäni. (Sihteeri on kylläkin afrikkalainen lintu).

2007-04-10

Nukkumisia

Kävimme ennen pääsiäistä ostolassa mämmiä hakemassa. Siellä oli ulkona leikkipaikka, mutta siellä ei päässyt leikkimään kun rakennusmiehet olivat siihen kohtaan varastoineet isoja putkia. Se oli ihan tyhmää kun siinä lähellä olisi ollut vaikka kuinka paljon tyhjää pysäköintialuetta mihin ne putket olisi voinut jättää.

Pääsiäisenä kokeilin erilaisia ulkonukkumispaikkoja. Merenrantanurmikko oli tarpeeksi iso, mutta kostea. Remonttipuun runko oli kova, mutta kuiva. Rakkoleväpatja oli pehmeä mutta kostea ja se haisi.

Vanhemmat olivat lintutornissa katsomassa merikotkia (Haliaeetus albicilla). He ovat vähän höpelöitä, kun ne kotkat menevät niin kaukana, ettei kaukoputkellakaan näy kuin pieni piste. Lintutornin alla kasvoi pajunkissoja (Salix caprea) jotka ovat paljon mielenkiintoisempia: niitä pääsee silittämään ja ne ovat valkoisia.

Kirkonkylän metsässä kävimme pururadalla. Aikuiset käyvät siellä juoksemassa niin lujaa, että siellä täytyy puissa olla semmoiset peilit niin kuin autoissa, mistä näkee että jos joku meinaa ohittaa.
Keksin siellä liikeidean: tein kepistä portin polulle, ja ohikulkijoitten piti maksaa siinä pääsymaksu. Maksuvälineenä oli kuusenkäpy.

1 Comments:

  • At 11:04, Anonymous Anonyymi said…

    Hei Soma!
    Aamu-ystäväsi lähettää sinulle terveisiä! On kiva aina lukea blogistasi mitä olet touhuillut. Aamu lähettää oikein erityisesti MUURAHAIS-terveisiä, koska murkut ovat kivoimpia eläimiä mitä Aamu tietää (tai ainakin kissoista seuraavaksi). Aamun onneksi (äidin ja isän ei niinkään) meidän keittiössä kulkee muurahaispolku. Kun telkkarista tuli muurahaisohjelma niin Aamu haki heti murkkuja katsomaan telkkaa. Tokihan ne halusivat nähdä sukulaisiaan tv:ssä. - Toivottavasti nähdään taas kesällä Reposaaressa! Olemme siellä juhannuksena ja seuraavan kerran heinäkuun loppupuolella.

     

Lähetä kommentti

<< Home