Somalia

Olen Soma, kymmenvuotias luontoharrastaja. Asun Äitin ja Isän kanssa Sienimetsässä Kuikkajärven rannalla. Koska en itse osaa vielä kaikkia tietokonejuttuja, niin Isä toimii minun sihteerinäni. (Sihteeri on kylläkin afrikkalainen lintu).

2008-03-11

Virusten kevätmuutto

Hiihtolomalla kun ajoimme autolla Vaarin luo, niin rupesin ihmettelemään yhtä asiaa:
-Kuinka pitkä matka on vielä?
-Yksi tunti.
Pitkän ajan kuluttua kysyin uudestaan:
-Kuinka pitkä matka on vielä?
-50 minuuttia.
Niin että kun ensin oli jäljellä vain yksi tunti ja sitten se olikin kasvanut 50:ksi, vaikka minun mielestäni ajan olisi pitänyt vähentyä! Vanhemmat yrittivät selittää, että tunnissa on 60 minuuttia, mutta kyllä se kuulosti kummalliselta selittelyltä että kun yksi vähenee niin tulisi 50.

Matkan varrella keksin uuden sanan: "Mikski?". Keksin sen kun minun piti kysyä "Miksi?". En ole vielä keksinyt mitä se tarkoittaisi.

Ostospaikalla leikin akrobaattia. Ylhäällä köysissä oli hyvä olla, kun muuten leikkipaikka oli joutunut ilmastonmuutoksen kouriin ja liukumäen alapuolella virtasi mutavyöry. Lähikaupungissa kokeilin menneen talven "lumilinnamuotia".
Hiihtolomaviikon, jolloin ei silti tarvittu suksia, jälkeen sairastuimme taas flunssavirukseen. Sen takia en ole ollut internetissä etteivät virukset leviäisi.

Otin taas kameralla taidekuvia. Keksin yhden hassun, kun käänsin kameran väärinpäin, niin kaikki tavarat ihan kuin roikkuisivat katosta. Ryhdyin myös opettelemaan tietotekniikkaa. Vanhempien vanhalla taskutietokoneella voi kirjoittaa sanoja ja piirtää kuvia.

Sinitintit jo laulavat kovasti. Yhtenä päivänä lintulaudallamme poikkesi parvi pyrstötinttejä.

1 Comments:

  • At 23:14, Anonymous Anonyymi said…

    Kyllä mä jo vähän ihmettelin, että mitä sulle Soma on sattunut, kun oli niin pitkä aika viimeisestä tarinasta. Onneksi olet toipunut viruksesta, etkä tartuttanut sitä tänne nettiinkään! Mukavaa kevään alkua t. Sumikki

     

Lähetä kommentti

<< Home