Riisiä ja sokeria
Se ylähampaani irtosi jouluaattona. Laitoin sen purkkiin muitten hampaitten kanssa ja kiinnitin joulukuusenkoristeisiin.
Joulupukki kävi meillä! Hän toi kaksi säkillistä lahjoja - joista melkein kaikki olivat minulle! Sain toivomani tarrakoneen, mutta siitä loppui pian tarrat, mutta onneksi sain paljon muitakin parhaita lahjoja, niinkuin semmoisen piirustuspaperirullan, jonka toisella puolella on tarrakiinnitys, niin että voi sitten kiinnittää piirustuksia vaikka ikkunoihin.
Sitten sain kasvintutkimusjutun, jossa kasvatetaan pavunsiemeniä muovikuplissa. Niille annetaan vettä pipetillä. Oli tosi jännää, kun tapaninpäivänä ensimmäiseen papuun oli kasvanut juuri!
Mimmikin tuli ihmettelemään lahjoja ja joulukuusta.
Kävimme Helsingissä sitten ostamassa lisää tarroja tarrakoneeseen. En kyllä ollut yhtään varma että sieltä löytyisi semmoisia tarvikkeita, mutta onneksi löytyi. Kaupungin kaduilla näkyi paljon oksennuksia ja kerjäläisiä ja sitten yksi mies pissasi Postimuseon edessä.
Kotikunnassa valloitimme uuden vuoren. Sen päällä kasvoi sokeria (Cladonia stellaris) ja riisiä (C. arbuscula & rangiferina).

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home