Somalia

Olen Soma, kymmenvuotias luontoharrastaja. Asun Äitin ja Isän kanssa Sienimetsässä Kuikkajärven rannalla. Koska en itse osaa vielä kaikkia tietokonejuttuja, niin Isä toimii minun sihteerinäni. (Sihteeri on kylläkin afrikkalainen lintu).

2007-10-23

Salakaatopaikka

Tein taas uuden naamarin. Se tehdään maissihiutalelaatikosta. Leikkasin siihen vain silmäreiät. (Leikkasin ensimmäiset silmäreiät liian ylös).

Keksin että saappaat voi pistää valmiiksi haalareihin ennen kuin pukee, niin sitten pukeminen sujuu helpommin.
Piharuusumme lehdet kellastuvat jännästi sillä lailla, että keskelle jää vihreätä.
Ruutanalampi jäätyi. Se ei silti vielä kestänyt, mutta jään alla ui iso sukeltajakoppakuoriainen (Dytiscus). Se ei silti voi nyt paljon liikkua kun sukeltajien täytyy välillä hakea ilmaa pinnasta, ja kun se ei nyt saa sitä jään läpi niin sen pitäisi vain nukkua pohjassa. Sen sukeltajan olisi kannattanut mennä semmoiseen lätäkköön talveksi, missä on ilmaa jään alla, niinkuin alla.
Harjurinteestä löysin salaisen kaatopaikan. Joku tyhmä ihminen on vienyt sinne semmoisen purkin, missä oli "helposti syttyvää" -merkki. Oravanpesässä olemme tänä vuonna opetelleet niitä vaarallisuusmerkkejä, mitä pitää varoa. Lisäksi siinä kaatopaikassa oli kiuas, kastelukannu ja muovipullo.