Vuokkoja

Äitienpäivänä Isä herätti minut aikaisin. Keräsimme pihalta kimpun valkovuokkoja (Anemone nemorosa) Äitille. Tällä kertaa pistimme ne maljakkoon. Alkuviikolla olin kerännyt Äitille samanlaisen kimpun ja vienyt sen hänen yöpöydälleen. Kun Äiti tuli töistä, hän ihmetteli että mitä ihmeen naatteja täällä pöydällä on.

Pihassa kasvaa myös sinivuokkoja (Hepatica nobilis), mutta niitä emme kerää koska niitä on niin vähän. Viime viikolla Isä näytti minulle valkoisia sinivuokkoja. Minusta ne kyllä olivat valkovuokkoja, ei niissä ollut yhtään sinistä! Lehdistä ne kuitenkin erottaa: valkovuokon lehdet ovat liuskaiset, sinivuokolla vähän samannäköiset kuin ketunleivällä. Sinivuokon lehtiä ei kuitenkaan saa syödä sillä ne ovat myrkyllisiä.

Yhden naapurin pihalla kasvaa keltavuokkoja (A. ranunculoides). Ne ovat ihan valkovuokon näköisiä, mutta keltaisia.

Torstaina kävimme katsomassa kylmänkukkia (Pulsatilla patens). Ne ovat isoja karvaisia "sinivuokkoja". Vanhemmat aina huutavat kun menen niiden lähelle. Tykkään kerätä kukkia, mutta kylmänkukat ovat Suomessa kamalan paljon harvinaisia ja rauhoitettuja.

Lähimetsässä kasvaa myös kangasvuokkoja (P. vernalis). Ne ovat kuin isoja karvaisia valkovuokkoja. Paitsi että tänä vuonna siellä kukkii vain yksi. Sen lähellä kasvaa kangasvuokon ja kylmänkukan risteytymäkin. Se risteytymä on väriltään niiden kahden väliltä, vaaleansininen.

Äitienpäivänä kävimme bongaamassa alppivuokkoja (Anemone trifolia). Bongaaminen tarkoittaa sitä kun mennään katsomaan sellaista eläintä, kasvia tai sientä, jonka joku muu on jo löytänyt. Alppivuokko oli aivan valkovuokon näköinen. Äitin mukaan sen lehti on kuitenkin vähemmän liuskainen, mutta kun siellä oli paljon myös valkovuokkoja ja vieläpä alppi- ja valkovuokon risteytymiä, minä sanoin niitä kaikkia valkovuokoiksi ja keskityin syömään ketunleipiä. Se oli ensimmäisiä kasveja joita opin tuntemaan. Olin silloin puolitoistavuotias.