Alsaima
Minulla on kavereitten kanssa leikit Sienimetsässä. Minä olen valinnut sieltä ison kiven. Sen kiven alla on kolo, missä on pieni lätäkkö. Siellä vedessä asuu minun voimatyttöni Alsaima. En ole koskaan nähnyt häntä, mutta voimatyttö antaa minulle voimia.
Olin katsomassa kun lintumiehet rengastivat tilhiä leikkipaikalla. Sain pitää niitä kädessä ja päästää vapaaksi. Ne olivat ihan lämpimiä vaikka oli kylmä ja siksi ne olvat hyviä kädenlämmittäjiä. Niiden sydän löi tosi lujaa ja sitten ne kehräsivät niinkuin kissa. Niitä pyydystettiin maasta lintukatiskoilla, joihin oli laitettu sisään pihlajanmarjoja houkuttelemaan niitä. Rengastamisen avulla saadaan tietää että minne ne linnut menevät. Tilhet menevät Saksaan ja Britanniaan ja Venäjälle.
Oravanpesässä oli tehty hienoja jäätauluja sillä lailla että oli muovilaatikoitten pohjalle pistetty vähän vettä ja erilaisia kasveja ja sitten ne oli yöksi jätetty ulos jäätymään.
Sitä minä kyllä ihmettelen että miksi on esineitä. Niinkuin sanomalehtiä, vaikka uutiset näkee televisiosta.
Sitten ihmettelin sitä kun Maapallo pyörii nyt hitaammin kuin jouluna. Sen näkee siitä kun päivät ovat nykyisin pitempiä.
Sitten huomasin virheen yhdessä semmoisessa aakkosjutussa kun opetettiin aakkosia. Niistä oli kuvat mutta E:n kohdassa olikin kotilon kuva!
Kävimme Pääkaupungissa. Siellä on monta ihmistä jotka pyytävät rahaa ja ilma alkoi yskittää.