Somalia

Olen Soma, kymmenvuotias luontoharrastaja. Asun Äitin ja Isän kanssa Sienimetsässä Kuikkajärven rannalla. Koska en itse osaa vielä kaikkia tietokonejuttuja, niin Isä toimii minun sihteerinäni. (Sihteeri on kylläkin afrikkalainen lintu).

2008-10-17

Mimmin häviö

Kun ulko-ovi jäi yhtenä iltana vähäksi aikaa auki niin Mimmi vahingossa karkasi siitä ulos. Etsimme sitä pimeän tuloon asti ja seuraavinakin päivinä, mutta emme löytäneet. Silloin kun tulee ilta ja viileätä niin Mimmi aina kaivautuu jonkun puskan alle ja silloin sitä ei näe melkein yhtään. Mimmi on karannut pari kertaa ennenkin, mutta aina ennen se on löytynyt parinkymmenen metrin päästä. Kun Mimmi tuli Isän perheeseen 25 vuotta sitten, sillä oli kilvessä reikä, mihin sidottiin pihassa semmoinen naru, minkä toisessa päässä oli tiiliskivi, niin sitten Mimmi ei päässyt karkaamaan. Mutta se reikä oli jo kulunut puhki kun Mimmi tuli meille.

Laitoimme tienvarteen katoamisilmoituksen. Samaan paikkaan laitettiin toinenkin katoamisilmoitus, kun joltakin ihmiseltä katosi koiranpentu, joka on kolme kuukautta vanha ja uros.

Silloin kun vanhemmat olivat lapsia niin yksi kilpikonna karkasi ja sitten se löydettiin elävänä seuraavan keväänä, mutta silti kilpikonnan on vaikea talvehtia Suomessa ulkona. Jos joku löytää Mimmin niin saa minulta löytöpalkkion. Mimmi on ihan vaaraton se syö salaattia, omenaa ja tomaattia, muttei ihmisiä.

Tässä on viimeisin kuva Mimmistä. Se on otettu maaliskuussa. Olisipa se nyt huomannut ottaa tuon takin mukaan (oikeasti se takki on pannunalunen).